Nuorten paikat ja tilat Anna-Liisa Haakanan nuortenkirjoissa

Pohjoisen syrjäseudun nuorten paikat ja tilat Anna-Liisa Haakanan 1980-luvun nuortenkirjoissa Ykä yksinäinen, Ykköstyttö, Kukka kumminkin, Kehnompi Kettunen ja Ruman tytön rakkaus

Tarinoiden kautta voimme antaa äänen sellaisille, joilla sitä ei ole. Näin tekee myös sodankyläläinen kirjailija Anna-Liisa Haakana (s. 1937), jonka 1980-luvulla ilmestyneet nuortenkirjat Ykä yksinäinen (1980), Ykköstyttö (1981), Kukka kumminkin (1983), Kehnompi Kettunen (1986) ja Ruman tytön rakkaus (1989) poikkeavat suomalaisesta nuortenkirjallisuudesta pohjoisen miljöönsä vuoksi. Ne sijoittuvat pieneen lappilaiskuntaan, kaiketi jokainen kirjailijan kotipaikkaan, Sodankylään. Vaikka teokset ovat kirjailijan luomaa fiktiota, voi niiden realistisesta kuvauksesta löytää paljon yhtymäkohtia myös nykyajassa elävien syrjäseudun nuorten ongelmiin ja iloa tuottaviin asioihin.

Eriarvoisuudella on ollut Suomessa selkeä alueellinen ulottuvuus. Todellista, absoluuttista köyhyyttä on esiintynyt erityisesti Pohjois- ja Itä-Suomessa 1950-luvulle saakka. Alueelliset kehityserot ovat supistuneet 1970-luvulle asti ja pysyneet suunnilleen ennallaan 1980-luvun, kunnes 1990-luvulla ne ovat alkaneet jälleen kasvaa. Kaupunkiympäristö on mahdollistanut ja mahdollistaa edelleen syrjäseudun nuorille usein paitsi opiskelun ja työn, myös monipuolisemman vapaa-ajan, uudet tuttavuudet sekä ennen kaikkea vapauden tehdä asioita itsenäisesti ja omin päin. Vastavoimana on kuitenkin vahva kiintymys- ja rakkaussuhde omaan kotiseutuun, erityisesti sen luontoon ja muihin turvallisuudentunnetta tuoviin, lapsuudesta saakka tuttuihin asioihin. Nykypäivän syrjäseudulla elävien nuorten peruskysymys on yhtäläinen Haakanan nuorten kanssa: lähteäkö vai jäädä?

Väitöstutkimuksessani tarkastelen, millaisia ovat nuorten päähenkilöiden tila- ja paikkakokemukset Haakanan 1980-luvun nuortenkirjoissa. Millainen on Haakanan kuvaama syrjäseutu tyttöjen ja poikien identiteetin kehityksen kannalta? Millaisia selviytymiskeinoja tytöt ja pojat sieltä etsivät ja voivat löytää rakentaessaan omaa feminiinisyyttään ja maskuliinisuuttaan?

Koti ja pieni kyläyhteisö, jossa kaikki tuntevat toisensa, näyttäytyvät Haakanan nuorille, erityisesti tytöille, vahvasti kahtalaisena: se on yhtä aikaa rakas sekä pienten ja rajoittavien ympyröiden vuoksi tylsä, rajoittava ja poislähdettävä. Esimerkiksi Ykköstytössä yllättäen raskaaksi tuleva 15-vuotias Anitra joutuu koko kyläyhteisön sekä hetkellisesti myös omien vanhempiensa hylkäämäksi ja Kukka kumminkin -teoksen Suvi joutuu sietämään kyläläisten paheksuntaa yksinhuoltaja-äitinsä alkoholismin ja jatkuvasti vaihtuvien miessuhteiden vuoksi.

Nuorten identiteetin kehitys ja irtautuminen vanhemmista tapahtuvat vuoropuheluna erilaisten luonnon tilojen ja paikkojen kanssa. Paikan luomat positiiviset tunteet eli topofilia herää nuorissa voimakkaimmin silloin, kun he ovat esimerkiksi metsässä tai joella kahden ihastuksensa kohteen tai jonkun muun läheisen ystävän kanssa, topofobia eli ahdistus ja pelko puolestaan tiloissa ja paikoissa, jotka itsessään herättävät heissä negaatioita, kuten peruskoulu tai jokin muu aikuisen kontrolloima paikka. Myös luonnon tilat saattavat herättää heissä topofobiaa silloin, kun heillä itsellään on sisäisesti paha olla.

Haakanan kuvaamien poikien luontosuhde on tietyiltä osin rationaalisempi ja toiminnallisempi kuin tyttöjen, joiden luontosuhteessa on paljon viittauksia alkukantaiseen, villiin ja sivistymättömään puoleen. Tyttöjen luonnossa tapahtuvat kohtaamiset vastakkaisen sukupuolen kanssa ovat tavallisesti poikien tai miesten organisoimia ja johtamia. Pojilla luontoon menemiseen liittyy yleensä välillisesti myös hyödyn näkökulma, kuten metsästys, kalastus tai poroerotus. Pojille on tärkeää myös se, että he hallitsevat luonnon isiltä saamansa oppien mukaan.

Arvaamattomuudessaan luonto asettaa nuorille myös, auktoriteetien tapaan, rajoja, kasvattaa ja opettaa heitä. Vasta sitten, kun nuoret ovat hyväksyneet paremmin itsensä ja erillisyytensä omiin vanhempiinsa, he voivat tuntea paitsi kotona ja luonnossa myös muissa pohjoisen paikoissa ja tiloissa olonsa kotoisaksi. Heille käy samoin kuin nuortenkirjoissa yleensä: he ”muuttavat” kotoa sivilisaation parista luontoon ja palaavat takaisin kotiin, kun ovat saavuttaneet monien vaikeuksien jälkeen itsenäisyytensä. Haakanan neljässä nuortenkirjassa päähenkilöt löytävät tämän jälkeen pohjoisesta paikkansa ja jäävät kotiseudulleen, ainoastaan hänen viimeisessä 1980-luvun teoksessa Ruman tytön rakkaus päähenkilön selviytymiskeinoksi muodostuu lähtö: ”Juna liikkuu, maisema on liikkeessä, hän matkalla pois. Pois.” (Ruman tytön rakkaus, 134.)

Kirjoittaja

Kati Kanto

Tutkija Kati Kanto kirjoitti aiheesta Tyttöjen tilat ja paikat Anna-Liisa Haakanan nuortenromaaneissa Kukka kumminkin ja Ykköstyttö  artikkelin Sananjalan 61. vuosikirjaan.

Tervetuloa blogiin!

Suomen Kielen Seuran blogi avattiin tammikuussa 2019.  Täällä pääset lukemaan kielen ja kulttuurin ilmiöistä sekä tutkimuksen uusista tuulista yleistajuisesti.

Lämpimästi tervetuloa tutustumaan!

Viimeisimmät artikkelit