Kaunokirjallisuuden klassikoiden arvo ja merkitys on tietyllä tapaa selviö jo niiden saavuttaman klassikkoaseman vuoksi. Klassikkoja voidaan luonnehtia monella eri tavalla, mutta eri luonnehdintoja yhdistää se, että niissä nostetaan esille, miten klassikot kestävät aikaa. Klassikoissa on jotain pysyvää ja arvokasta, joka säilyy alati muuttuvassa maailmassa. Niissä on jotain niin yleismaailmallista ja toisaalta niin monitulkintaista, että ne säilyttävät arvonsa ajasta riippumatta. Klassikkokirjat sisältävät niin monia tasoja, että ne mahdollistavat erilaisia näkökulmia ja erilaisten tulkintojen tekemisen, ja sukupolvi toisensa jälkeen pystyy ammentamaan niistä jotain uutta. Klassikot puhuttelevat lukijaansa eilen, tänään ja huomenna. Ne ovat meidän kaikkien yhteistä omaisuuttamme, ja ne sitovat ihmisiä yhteen sukupolvesta toiseen.
Klassikot pystyvät myös haastamaan. Niissä on muutosvoimaa. Jotain merkittävää uutta suhteessa edeltävään kirjalliseen traditioon. Jotain, mikä saa näkemään kirjallisuuden tai jopa koko maailman uudella tavalla. Esimerkiksi Aleksis Kiven Seitsemän veljestä oli merkittävä suunnanmuuttaja suhteessa tapaan kirjoittaa ja kuvata kansaa, eikä sen merkitystä Suomen kirjallisuuden tai kulttuurin kannalta voi liioitella.
Klassikoilla onkin suuri vaikutus myös intertekstuaalisesti. Klassikot vaikuttavat muuhun kirjallisuuteen, taiteeseen, kulttuuriin ja yhteiskuntaan. Klassikko elää itsessään mutta myös itsensä ulkopuolella mitä yllättävimmissä paikoissa, kuten vaikkapa mainoksissa tai yritysten ja tuotteiden nimissä. Klassikoiden intertekstuaalinen hyödyntäminen ylläpitää osaltaan teosten merkitystä, vaikuttavuutta ja tunnettuutta.
Tänään pääsemme Suomen Kielen Seuran kevätseminaarissa ”Kaunokirjallisuuden klassikoiden kieli – kriittiset editiot ja uutta tutkimusta” kuulemaan Aleksis Kiven ja Zacharias Topeliuksen teoksista tehdyistä kriittisistä editioista sekä Aleksis Kiven kielestä.
Kun ajattelen Kiven ja Topeliuksen teoksia, mieleni täyttyy sitaateista ja henkilöhahmoista, tapahtumista ja miljöistä, 1800-luvun kielestä, enkä malta olla siteeraamatta itselleni ehkä rakkainta Kiven tekstiä:
Makeasti oravainen makaa sammalhuoneessansa;
sinnepä ei Hallin hammas eikä metsämiehen ansa
ehtineet milloinkaan.
Kammiostaan korkeasta katselee hän maailman piirii.
Taisteloa allans monta. Havuoksan rauhanviirii päällänsä liepoittaa.
Jokainen suomalainen tuntee Aleksis Kiven Oravan lauluna tunnetun laulun, enkä usko, että kukaan lukee tai kuuntelee sitä tuntematta lämpöä ja mielenrauhaa. Laulu koskettaa kerta toisensa jälkeen. Se välittää lempeän ja lohdullisen kuvan suojaisasta ja turvallisesta paikasta, jonne maailman myrskyt ja pahuudet eivät yllä ja josta voi tarkkailla maailmaa ilman pelkoa – tyytyväisenä, onnellisena ja luottavaisena. Nykylukijakin voi tuudittautua Oravan lauluun ja hakea hetken lempeän pakopaikan hektisen maailman hampaiden ja ansojen keskeltä.
Jokainen meistä tuntee niin Oravan laulun kuin Seitsemän veljestä -teoksen laajemminkin. Jokainen tuntee Juhanin, Tuomaan ja Aapon, Simeonin, Timon ja Laurin sekä Eeron ja tietää teoksen tapahtumat, vaikkei olisikaan lukenut Seitsemää veljestä. Klassikot tiedetään ja tunnetaan lukemattakin. – Ja jollei ole vielä lukenut Seitsemää veljestä, tämän seminaarin jälkeen on hyvä aika tarttua tähän teokseen tai johonkin muuhun klassikkoon, ja antaa lukukokemuksen, taidokkaan kielen, ainutlaatuisen rakenteen, kiinnostavien henkilöhahmojen ja tapahtumien viedä. – Monen klassikon lukukokemus on valtaisa, suorastaan järisyttävä. Klassikko voi vaikuttaa lukijaan niin syvästi, että se jää osaksi lukijaa. Siihen palaa joko mielessään tai selailemalla tai lukemalla teoksen uudestaan. Klassikko antaa samallekin lukijalle jotain uutta jokaisella lukukerralla.
Vanhemmat klassikkoteokset ovat kuitenkin monelle nykylukijalle vaikeita. Ja vaikka ”voimallinen tahto vie miehen läpi harmaan kiven”, pelkkä voimallinen tahto ei riitä lukijalle keinoksi päästä selvyyteen klassikoiden vaikeista kohdista. Niin Suomalaisen Kirjallisuuden Seurassa kuin Svenska litteratursällskapetissa on tartuttu tähän asiaan: kriittiset editiot tekevät teoksista ymmärrettäviä nykylukijoille. Ne toimivat avaimena ymmärtää teoksia laajasti ja monipuolisesti ja mahdollistavat lukijalle vaikeidenkin tekstikohtien ymmärtämisen ilman niiden omatoimista selvittelyä tai ohittamista ymmärtämättä. Kriittiset editiot pohjaavat alkuperäisteoksiin ja sisältävät teosta täydentävän kommentaariosan. Ne esittelevät teoksen syntyä ja historiaa, vastaanottoa ja tutkimusta sekä selittävät viitteissä vaikeita sanoja, käsitteitä, sananmuotoja ja rakenteita. Kriittisissä editioissa myös kontekstualisoidaan teos suhteessa muuhun kirjallisuuteen ja aatehistoriaan.
Koska kirjallisuuden klassikot ovat yhteistä kansallista omaisuuttamme, myös niiden tutkiminen on tärkeää. Kriittiset editiot ja erityisesti niiden sähköiset versiot mahdollistavat uudenlaisen monipuolisen tutkimuksen tekemisen teoksista niin kirjallisuuden, kielen kuin monen muunkin alan näkökulmasta. Kriittiset editiot ovat tärkeä kulttuuriteko. Ne palvelevat kaikkia teoksista kiinnostuneita.
Sekä Kiven että Topeliuksen teokset kertovat lukijalle ihmisyydestä ja maailmasta iloineen ja suruineen. Maailmasta, joka tarkemmin katsottuna on kaunis ja ihmeitä täynnä. Osa maailman kauneutta ja ihmeellisyyttä ovat myös kirjallisuuden klassikot, joiden tieteelliset editiot tuovat ne aivan uudella tavalla nykyihmisten tavoitettaviksi.
