Pohjanmaa on vahvaa ruotsinkielisyyden aluetta, jossa enemmistö puhuu äidinkielenään ruotsia. Joillain paikkakunnilla ruotsinkielisyys kipuaa jopa yli 80 %:n, kuten esimerkiksi Närpiössä. Pohjanmaan maakunnalla on ollut historiallisesti vahvat kielelliset ja kulttuuriset yhteydet Ruotsiin, ja se näkyy yhä tänäkin päivänä. Pohjalaiset suomenruotsalaiset tuntuvat seuraavan naapurimaan tapahtumia ja populäärikulttuuria enemmän kuin kotimaamme, toisinaan mielenkiinto suuntautuu jopa yksinomaan Ruotsiin.
Kun ympäristö on täysin yksikielinen, kontaktit toiseen kieleen tai toisenkielisiin saattavat olla vähäiset tai niitä ei ole ollenkaan. Monilla Pohjanmaan ruotsinkielisillä ainoat kontaktit suomen kieleen ovat saattaneet tulla koulun suomen kielen tunneilta. Työn alla olevassa väitöskirjatutkimuksessani keskityn tarkastelemaan Pohjanmaan ruotsinkielisten 18–26-vuotiaiden opiskelijoiden käsityksiä suomen kielestä ja sen merkityksestä heille heidän arjessaan. Miten tärkeä kieli suomen kieli on heille? Minkälaisia kokemuksia ja käsityksiä opiskelijoilla on suomen kielestä ja suomenkielisistä? Miten he kielivähemmistöön kuuluvina toimivat erilaisissa sosiokulttuurisissa vuorovaikutustilanteissa? Entä miten he kokevat tämän päivän kieli-ilmapiirin Suomessa?
Keräämässäni teemakirjoitusaineistossa, joka koostuu teemakyselyvastauksista ja ainekirjoituksista, Närpiön ja Kristiinankaupungin ruotsinkielisten lukioiden kolmasluokkalaiset saivat kirjoittaa siitä, mitä suomen kieli merkitsee heille. Sananjalassa (63, 2021) julkaistussa artikkelissani keskityin tarkastelemaan näiden äidinkieleltään ruotsinkielisten opiskelijoiden kokemuksia suomen kielestä, sen käytöstä ja oppimisesta. Keskeinen havaintoni oli se, että suomen kieli näyttäytyi heille vieraana ja etäisenä kielenä. Suurimmalla osalla ei ollut ollenkaan kontakteja suomen kieleen tai suomenkielisiin ihmisiin koulun ulkopuolella. Heidän vähäiset kokemuksensa suomen kielen käytöstä olivat kertyneet suomen kielen tunneilta tai yksittäisistä harvoista asiakaspalvelutilanteista Pohjanmaan ulkopuolelta.
Kieli jää luonnollisesti etäiseksi ja vieraaksi, jos se ei ole läsnä tavallisessa arjessa lainkaan. Kuten eräs närpiöläinen opiskelija kirjoitti vastauksessaan: ”Kun suomea ei puhuta, eikä sitä kuule täällä [Närpiössä], ei sitä opikaan. Ne ainoat kerrat, kun suomea kuulee tai puhutaan, se tapahtuu koulussa.”
Opiskelijoiden suhde suomen kieleen tuntui olevan hankala. Monet kokivat suomen vaikeaksi puhua ja oppia, koska kieli ei muistuta ruotsia tai englantia ollenkaan. Yleisestikin suomen kieltä on pidetty haastavana kielenä. Eräs opiskelija kuvasi suomen kielen opiskeluaan ”pakkopullaksi”. Eräällä toisella opiskelijalla oli omien sanojensa mukaan ”viha-rakkaussuhde” suomen kieleen: hän rakastaa kotimaataan, mutta vihaa kieltä, koska ei ollut oppinut sitä kunnolla.
Useampi opiskelija mainitsi, että heidän suomen kielen taitonsa ovat puutteelliset. Erityisesti suullista taitoa pidettiin vajavaisena, ja tätä asiaa moni myös harmitteli. Kouluissa suomen kielen opiskelu oli ollut monen mielestä liian kielioppipainotteista. Eräs kirjoittikin: ”Kielten opiskelu ei saisi olla pelkää kielioppia ja lauseiden taivutusten opiskelua, vaan myös suullisen kielen harjoittelua, koska sen osaaminen on tärkeintä.” Heikko kielitaito selvästi nostaa kynnystä puhua kieltä. Lisäksi puutteelliset valmiudet puhua suomea saattavat vaikuttaa ruotsinkielisten nuorten päätökseen hakeutua opiskelemaan tai asumaan Ruotsiin. Tämä tulevaisuuden vaihtoehto tuotiin esiin monien opiskelijoiden kirjoituksissa.
Vaikeasta kielisuhteesta ja puutteellisista suomen kielen taidoista huolimatta ainakin Kristiinankaupungin ja Närpiön kolmasluokkalaiset näkivät, että suomen kielen osaaminen on tärkeää – ainakin sen verran että pärjää. Suomen kieltä tarvitaan esimerkiksi suurella todennäköisyydellä tulevaa työelämää varten. Kielten opetuksessa tulisikin tarjota enemmän ”elävän kommunikaation” tilanteita, joissa kieli opittaisiin osallisuuden ja vuorovaikutuksen kautta. Tätä toivoivat myös nämä ruotsinkieliset lukiolaiset. Elävän kielen läsnäolon kautta opitaan tavallista puhuttua kieltä, mikä on erityisen tärkeä taito arjessa.
Kuva: iStock photo
