Joskus aineisto yllättää tutkijan. Halusin selvittää, miten yhdeksäsluokkalaiset selittävät omaa kirjoittamisprosessiaan. Luokka teki kielentutkimuksen projektin, ja yhden ryhmän tehtävänä oli katsoa, miten kirjoitusprosessi eroaa, kun oppilaat kirjoittavat samantapaisen tekstin sekä käsin että tietokoneella. Koneella työskentely tallentui ScriptLog-näppäilyntallennusohjelmalla myös tutkijan tarkasteltavaksi.
Oppilaat katsoivat, mitä tekstin kirjoittamisen aikana tallentui, ja nauhoittivat selostukset, joissa he kertoivat kirjoittamisprosessistaan esimerkiksi seuraavasti:
”Kun aloitin tän tekstin, niin mulla oli aika paljon mietintätaukoja, koska mä en ollu vielä ihan selvillä siitä, millaisen tyylin mä halusin, kuinka paljon kuvailua ja mistä mä alottaisin. Oli vähän sellainen blokki. Jotenka siinä oli aika pitkiä taukoja. Ja tossa yhessä kohtaa mul tuli ihan black out, et mitä mä halusin, kun mä halusin jatkaa hetken kuvailua. Siinä meni 20 sekuntia. Ja sit myös aika paljon kumittelin sieltä, kun olin vähän ajatuksissani, niin tuli vähän vääriä kirjaimia.”
”Tässä alussa minulla oli tekstin kirjoittaminen aika sujuvaa. Kun pääsin alusta läpi, niin sitten minulla alkoi tulla vaikeuksia, kun en oikein keksinyt, miten jatkaisin kirjoitusta enää tästä. Lopulta kuitenkin sain kirjoitettua jotain, ja kirjoittamisesta tuli taas sujuvaa. Sain tässä kirjoitettua 20 sanaa ilman melkein mitään taukoja, mutta sitten kun minä aloin kuvailemaan lentokonetta, niin jouduin kyllä miettimään vähän, minkälaisia adjektiiveja käyttäisin.”
Aiemmissa tutkimuksissa on todettu, etteivät oppilaat yleensä suunnittele kirjoittamistaan etukäteen (esimerkiksi Tuula Rannan tutkimus vuodelta 2007), vaikka prosessikirjoittaminen on ollut olennainen osa äidinkielen ja kirjallisuuden opetussuunnitelmaa ainakin 1990-luvulta saakka. Suunnittelemattomuus näkyy myös ylioppilaskokeen kaltaisissa virallisissa kirjoittamistilanteissa. Yhdeksäsluokkalaisten kertomukset vahvistavat tätä tutkijan ennakko-oletusta: kukaan ei kerro hahmottelevansa tai suunnittelevansa tekstiä etukäteen, vaan kaikki kuvaavat kirjoittamisen aloittamista samoin kuin kaksi esimerkkiäni.
Yllättävää on kuitenkin se, että vaikka oppilaat eivät hahmottelekaan tekstiä etukäteen, he suunnittelivat sitä koko ajan samalla, kun kirjoittavat. Teksteistä ei tullut tajunnanvirtaa, vaan kirjoittaminen oli hyvin tietoista ja oppilaat pohtivat valintoja paljon. Oppilaat osasivat sanallistaa kirjoittamistaan hyvin ja kuvata prosessia, jossa äidinkielen ja kirjallisuuden oppisisällötkin olivat mukana. Oppilailla oli paljon metakielellisiä taitoja, ja he pohtivat esimerkiksi kuvailua ja adjektiivien käyttöä tarkasti. Melkein jokainen kirjoittaja osasi käsitteellistää kirjoittamistaan jotenkin, vaikka käsitteellistämisen taso vaihtelikin yksilöllisesti.
Maarit Mutta (2007) on omassa tutkimuksessaan vertaillut äidinkielellä ja vieraalla kielellä kirjoittamista ScriptLog-ohjelman avulla. Yksi mielenkiintoinen huomio yhdeksäsluokkalaisten aineistossa on, että nykykoululaisten kirjoittamisprosessi näyttää edelleen hyvin samanlaiselta. Vaikka digitaaliset välineet ovat kymmenessä vuodessa arkipäiväistyneet, nuorten kyky kirjoittaa tietokoneella ei näytä juurikaan sujuvoituneen. Kirjoittajat tekevät paljon näppäilyvirheitä ja joutuvat muokkaamaan tekstiään koko ajan. Muokkaamista ei voikaan pitää heikon kirjoittajan merkkinä vaan osana kaikkien kirjoitusprosessia.
Tarkoittaako tämä, että prosessikirjoittamisen voi heittää käsitteenä kokonaan romukoppaan? Jossain määrin kyllä. Välineet ovat muuttaneet kirjoittamista, eivätkä nuoret näytä tarvitsevan paperia ja kynää tekstin suunnitteluun samalla tavalla, kuin me kynään ja paperiin tottuneet opettajat. Pitäisi siis miettiä, voiko tekstin muokkaamista opettaa niin, että suunnittelu ujuttautuu osaksi kirjottamista. Pitäisi myös selvittää, millaiselta prosessi näyttää, jos kirjoittaminen edellyttää aineistojen käyttöä. Yhdeksäsluokkalaiset kirjoittivat kuvasta, mutta muuttuuko prosessi, jos oma teksti pitää rakentaa esimerkiksi kuvan ja artikkelin pohjalta? Tämän aineiston perusteella näyttää siltä, että nuoret todennäköisesti tekevät prosessin toisin kuin tutkija itse eikä lopputulos välttämättä ole yhtään huono.
