Suomen kielessä on monia pikkusanoja – partikkeleita ja muita kiteytyneitä ilmauksia – jotka ovat kehittyneet jostakin verbimuodosta. Tällaisia ovat esimerkiksi varsin laajasti puhekielessä käytössä olevat kato ja kuule, joiden tausta on katsoa– ja kuulla-verbien 2. persoonan imperatiivimuodoissa. Muodoltaan vastaavanlainen on myös tietsä-ilmaus, joka on muodostettu tietää-verbin yksikön 2. persoonan kysymysmuodosta.
On varsin tyypillistä, ettei kato- ja kuule-ilmauksilla varsinaisesti pyydetä kuulijaa konkreettisesti katsomaan tai kuuntelemaan. Sen sijaan niitä käytetään esimerkiksi jonkin asian selittämiseen tai vastaanottajan huomion kohdistamiseen, kuten seuraavissa esimerkeissä:
Ei sillä oo varaa tehdä mitään, kato ku sehän on ollu sairaseläkkeellä.
Ja mä olin kuule väsyny sen jälkee ku mä olin sen viikon ollu sairaslomalla.
Ilmauksia kato ja kuule käytöltään muistuttavat myös suomen kielen tietsä-tyyppiset ilmaukset, joita olen tarkastellut Sananjalan numerossa 62 julkaistussa artikkelissani ”Tiedätkö – kysymyksestä kiteymäksi”. Tietsä-ilmauksen tausta on tietää-verbin yksikön 2. persoonan kysymysmuodossa (tiedätkö), mutta puhekielessä monille on varmasti tuttua sellainenkin tietsä-ilmauksen käyttö, jossa puhuja tai kirjoittaja ei varsinaisesti esitä ilmauksella kysymystä.
Kun tietsä-ilmausta ei enää hahmoteta keskustelukumppanille osoitettuna kysymyksenä, sen voidaan sanoa muuttuneen partikkeliksi, partikkelistuneen. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että vastaavaa kehitystä on tapahtunut myös muiden kielten tietämistä ilmaisevilla sanoille; englannissa you know -ilmaukselle, ruotsissa du vet-ja vet du -ilmauksille ja virossa tead-ilmaukselle.
Suomen kielessä tietsä-tyyppisten ilmausten muoto vaihtelee alueellisesti, mutta myös yksittäisten kielenkäyttäjien puheessa. Tutkimissani suomenkielisissä arkikeskusteluissa esiintyy yli 10 erilaista tiedätkö-ilmauksen muotoa: tiedäkkö, tiedäks, tiedäksä(ä),tiedäks, tieks, tiets, tietsie, tietsä(ä), tiitsie, tiiätkö, tiäks, tiäksä, tiäräks, tiätsä(ä). Kaikista yleisin muoto aineistossani on tietsä ~ tiätsä.
Tietsä säätelee yhteisymmärrystä
Silloin, kuin tietsä-tyyppisiä ilmauksia käytetään partikkeleina, niiden saama merkitys liittyy enää löyhästi tiedätkö-kysymyksen kirjaimelliseen merkitykseen. Partikkelina tietsä-ilmauksilla on pikemminkin keskustelun osanottajien yhteisymmärrystä säätelevä tehtävä: tietsä:n avulla puhuja voi hakea samanmielisyyttä kuulijalta tai kutsua tätä tunnistamaan tietynlaisen kokemuksen. Tietsä-ilmauksella puhuja siis ikään kuin kysyy ”Tiedätkö, mistä puhun?” tai ”Voitko tunnistaa tämän kokemuksen, jota kuvaan?”. Tämä käy hyvin ilmi seuraavasta lyhyestä keskustelukatkelmasta, jossa Ritva käyttää tietsä-ilmausta kuvatessaan kokemustaan työmaailmasta keskustelukumppanilleen:
Ritva: Ja sit kyl toi työelämä on niin semmost tietsä ku on töissä, ni sit on niinku useemmin väsyny ku pääsee töistä, ettei tuu itekkää pidettyy ystäviin oikeen yhteyttä, etenki näin ku on iltatyöläinen.
Iina: Mm, mm.
Lisäksi tietsä-ilmauksia käytetään keskustelupuheessa usein myös niin sanotuissa sanahauissa eli sellaisissa keskustelun jaksoissa, joissa puhuja etsii mielestään sopivaa ilmausta. Seuraavassa keskustelukatkelmassa tässä tehtävässä esiintyy sekä tietsä– että tieksää-ilmaus.
Johanna: Isäl oli sellane hirveen kallis, tietsä semmonen savukera- kotelo, tieksää semmone vanhanaikanen ku äiti on ostanu sille joskus kolkytluvulla.
Mikko: Joo.
Vaikka tietsä-ilmaus on kieliopillisesti yksikkömuotoinen, sitä voidaan arkikeskusteluissa käyttää joskus myös sellaisissa puheenvuoroissa, jotka on osoitettu useammalle kuulijalle. Tämä kertoo siitä, että tietsä-ilmauksen merkityssisältö on haalistunut, eikä kielenkäyttäjä välttämättä enää kaikissa tapauksissa hahmota sitä tietää-verbin yksikön 2. persoonan kysymysmuodoksi. Se, että tietsä-ilmauksia voidaan käyttää tällä tavalla, osoittaa, että kieli ja sen rakenteet ovat joustavia ja muuttuvat käytössä.
Täytesana vai vuorovaikutuksen resurssi?
Tietsä-ilmausten kaltaisia puheen virrassa esiintyviä pikkusanoja on toisinaan pidetty turhina, jopa ärsyttävinäkin täytesanoina. Taustalla on tyypillisesti ollut ajatus siitä, ettei tällaisilla keskustelun pienillä elementeillä ole juuri ajatussisältöä ja että ne häiritsevät puhujan tuottaman sanoman selkeyttä. Tutkimukseni perusteella näin ei kuitenkaan ole: vaikka tietsä-ilmauksilla ei välttämättä ole yksiselitteistä, helposti osoitettavaa merkityssisältöä, turhia ne eivät ole. Tietsä-ilmauksilla on oma tehtävänsä vuorovaikutuksessa. Niiden avulla puhuja voi yrittää löytää yhteistä maaperää kuulijan kanssa tai osoittaa, että hän prosessoi tuottamaansa puheenvuoroa. Tietsä-ilmaus onkin vuorovaikutuksen resurssi, ja sen avulla puhuja voi hienovaraisesti kutsua kuulijaa mukaan ymmärtämään omaa näkökulmaansa ja mahdollisesti jakamaan sen.
Tekstissä esiintyvät keskustelukatkelmat ovat peräisin Turun yliopiston Arkisyn-tietokantaan kerätyistä suomenkielisistä arkikeskusteluista.
